Sanottua | The word on the street | La presse en parle | Пресса говорит

in English en français По-русски

TOSITELEVISION WOYZECK

148596214184631

Teatteri & Tanssi + Sirkus 2017 | Katri Tanskanen | Helsinki

juutinen_mfw_img_2672

”Yhteiskunnallisesta teatteristaan tunnettu Jari Juutinen kommentoi nykyistä maahanmuuttopolitiikkaa uudessa teoksessaan Minä, Faransis W. Nimen voi tulkita viittaavan Georg Büchnerin Woyzeckiin, köyhään mieheen, joka joutuu eliitin hyväksikäytön kohteeksi. Juutisen teoksessa vähäosaisten nöyryyttäminen saa uusia, hyytäviä muotoja tämän päivän Suomessa.”

Aleksi Holkon näyttelemä espoolainen puusepän poika ei pääse yhtä vähällä vaan joutuu osaksi rasistista visailua, joka riistää häneltä niin vapauden kuin identiteetinkin. Totuuden jälkeisessä maailmassa kuka tahansa voi tulla leimatuksi terroristiksi ja sen jälkeen kidutetuksi. Holkko saa toimia myös maahanmuuttoviranomaisena, joka joutuu lukemaan karkotuspäätöksen ihmiskaupan uhreille. Juutisen näkemys suomalaisten asenteista ja poliitikkojen uusista linjauksista ei jää epäselväksi.”

”Skenografia on tehokas ja rikastuttaa kokemusta. Alussa ja lopussa henkilöhahmot ovat läsnä vain seinälle heijastettuina repliikkeinä, joissa esityksen teemat toistuvat runollisessa ja assosiaatioita herättävässä muodossa. Repliikeissä toistunut vesi kantaa mukanaan myyttistä suomalaisuutta, Välimereen hukkuvia pakolaisia ja Woyzeckin traagista loppua.”

JARI JUUTISEN RUOSKA SIVALTAA TAAS

148596342162121

Etelä-Suomen Sanomat 2016 | Ilkka Kuosmanen | Lahti

”Meidät ohjataan istumaan pieniin pöytiin. Valkoiset pöytäliinat, valkoiset kynttilät: tuntuu kuin istuisi tasokkaassa pikku ravintolassa eikä vaihtoehtoteatterissa – Jari Juutisen kirjoittama Minä, Faransis W. käy säälimättä kiinni suomalaisen asenneilmapiirin vinksahtamiseen.”

”Näytelmä on perustilanteeltaan kuin tietovisailu helvetistä. Seremoniamestareina häärii kaksi sadistista naista, jotka kuuluvat johonkin äärikansallismieliseen ryhmittymään.”

”Juutinen laajentaa lisäksi esityksen ajankuvaa siihen saastaan, joka vyöryy internetin pimeällä puolella Tor-verkossa.”

TODELLINEN YHTEISTEOS

148397118610917

Luxemburger Wort 2016 | Stéphane Gilbart | Luxemburg

SadSongs7 – Versio 2

Jari Juutinen operoi mestarillisesti aikaa ja tilaa, joita Kristian Smedsin teksti tarjoaa.”

”Esitys nähtiin hiljattain Brysselissä Bozarin International Selection -esityssarjassa suurella menestyksellä. Ilmiö tulee toistumaan.”

 

JULMA EUROOPPA

148352208417477-2

International Selection 2016 | Julie Rodyens | BOZAR – Center for Fine Arts, Théâtre National de la Communauté Française, KVS | Brysseli, Belgia

Kuvaaja : Aki Loponen, Loma Graphics Oy

Teatteri on taidemuoto, joka perustuu yhteistyöhön. Kun kaikki osaset saavuttavat erinomaisuuden asteen, saamme todellisia helmiä. Sad Songs from the Heart of Europe on todella ainutlaatuinen esitys. Kristian Smeds, suomalaisen teatterin l’enfant terrible, on kirjoittanut tämän sovituksen Dostojevskin klassikosta Rikos ja Rangaistus (1866). Sen viiittaukset tämän päivän Eurooppaan antavat ohjaaja Jari Juutisen käsissä tekstille erityisen yhteiskunnallisen ulottuvuuden. Nuori näyttelijä Liisa Sofia Pöntinen yhdistää kaikki roolit ja tarjoaa meille henkeäsalpaavan esityksen.

Ironia ei ole Kristian Smedsille vierasta. Siitä esimerkkinä toimii tämän kuuluisan näytelmän nimi, Sad Songs from the Heart of Europe. Tämä teos antaa monella tasolla puheenvuoron yhteiskuntamme marginaalille, jonne Pohjoismaista tuleva näytelmäkirjailija tarkentaa katseensa. ”Prostituoitu ja murhaaja”: näin Smeds summaa purevan tyylinsä, josta hän tuli tunnetuksi. Kirjailija teki oman versionsa Dostojevskin klassikosta Rikos ja rangaistus. Smeds ensinnäkin kertoo tarinan Raskolnikovista, marginaalisesta opiskelijasta, jota kalvaa ristiriitaiset ajatukset koronkiskurieukon murhasta, ja tämän kertomuksen näkökulmana on nainen, johon Raskolnikov on rakastunut: Sonja. Smeds kirjoitti näytelmän monologin muotoon luottaen näyttelijään joka tulkitsee kaikki henkilöhahmot. ”Kasvoin feministisessä paratiisissa nimeltä Suomi. Siellä opitaan, tahtoi tai ei, katsomaan maailmaa naisen näkökulmasta. Olemme nähneet tarpeeksi itkupillejä Raskolnikoveja. Yhdyn täysin Lars Von Trierin lauseeseen siitä, että miehissä ei ole mitään mielenkiintoista”, Smeds selittää yllättävää valintaansa. Toinen tärkeä elementti on kerronnan rakenne, joka jakautuu kahteentoista kohtaukseen ja ”lauluun”. Tämä muoto tuo tietyn vapauden kirjoittamiseen, jolloin voi vuoroin korostaa erilaisia tunteita ja melankoliaa. Tämän päivän Eurooppaa koskevien yhteiskunnallisten viittausten lisäksi Smeds tottakai tahtoo tuoda esiin henkilöiden inhimillisyyden ja rakkauden etsintänsä. Tämä näkökulma antaa merkityksen näytelmän nimelle. Euroopan sydän varsinaisessa merkityksessään ei syki Euroopan kansalaisissa, vaan Sonjan ja Raskolnikovin kaltaisissa ihmisissä, jotka yrittävät rakentaa elämäänsä annetussa sosiaalipoliittisessa systeemissä.

Tämän esityksen sykkivä sydän: hauras Liisa Sofia Pöntinen. Hän ei ole kuin vasta toinen näyttelijä joka tulkitsee Smedsin näytelmän, sekä ensimmäinen joka on tehnyt sen suomen kielellä. Smeds ohjasi tekstin alun perin vuonna 2006 liettualaiselle näyttelijä Aldona Bendoriutelle – liettuaksi. Näytelmän esitysversiot ovat harvinaisia sen vaikeusasteen vuoksi. Ohjaaja Jari Juutinen muistelee kyseisen näytelmän olleen hänen pöytälaatikossaan vuosia, kunnes hän tapasi näyttelijän joka pystyi sen tulkitsemaan. Roolien jatkuvat vaihdokset tekevät näyttelemisestä haastavan. Isä, äitipuoli, Raskolnikov… tapa, jolla Pöntinen pienin muutoksin puhaltaa hengen näihin erilaisiin henkilöhahmoihin kasvojen ilmeiden ja eleiden tasolla, on vaikuttavaa. Esineet ja rooliasujen muutokset tukevat muodonmuutosta. Eräässä merkittävimpiin lukeutuvassa kohtauksessa näyttelijä asettuu keskelle näyttämöä mikrofonin taakse, tarttuu sähkökitaraan ja tunnustaa Raskolnikovina rikoksensa. Esitys on vaatinut Pöntiseltä lukuisia hyvin intensiivisiä toistoja esityskaarensa aikana. Siitä huolimatta Pöntinen tulkitsee tekstin raikkaudella, aivan kuin hän tekisi sen ensimmäistä kertaa. Näyttelijä on äärimmäisen herkkä vaikuttumaan katsojista ja tilasta, jossa hän esiintyy. Kysymys on enää siitä, miten brysseliläisyleisö – eloisa, eräällä tapaa, ”Euroopan sydämessä” – vaikuttaa esitykseen.

Siinä missä Pöntinen ymmärtää ja herättää eloon teatterin idean, joka pohjimmiltaan on läsnäolon taidetta, Juutinen näyttää ohjausvalintojensa kautta esityksen laajemman kulttuurisen ja historiallisen kaikupohjan. Esimerkkinä tästä otettakoon edellämainittu rock-kohtaus. On ehkä häkellyttävää katsoa Raskolnikovia joka esitetään nykyrokkarin hahmossa. Onkin merkityksellistä nähdä linkki näiden kahden henkilökuvan elämänfilosofian välillä. Partaveitsenterällä elävä rocktähti ruumiillistaa ajatukset, joilla venäläinen opiskelija flirttailee: elämä kuuluu vahvimmille, ja jotkut ihmiset ottavat paikan lain yläpuolella saadakseen sitä kautta koskemattomuuden. Näin Juutinen luo yhteyden Dostojevskin 1800-luvun sekä meidän 1900- ja 2000-lukujemme välille. Hän tekee sen myös sisällyttämällä teokseen taitavia sanaleikkejä ja visuaalisia yksityiskohtia.

Taiteentuntijat havaitsevat siellä täällä myös viittauksia venäläiseen kulttuuriin. Kun Sonjan äitipuolen lapset ovat nimeltään Olga, Masha ja Irina, se ei ole sattumaa: tällä viitataan toiseen klassikkoon, Tsehovin Kolmeen sisareen. Sonjan isä elää meidän aikakaudellamme: hän on taistellut Vietnamissa, Afghanistanissa sekä (fiktiivisessä) kolmannessa maailmansodassa. Isän alkoholismi on luonteenomaista sille pettyneelle sukupolvelle, joka aatteidensa puolesta taisteltuaan palaa maailmaan joka on heille vieras ja jossa itsensä kokee väliinputoajaksi. Isän masennus siirtyy seuraavaan sukupolveen, jossa Sonja on lapsi, joka joutuu särkyneiden maljojen maksajaksi. Hänen on ryhdyttävä prostituoiduksi tarjotakseen tukea köyhtyneelle perheelleen, mutta päinvastoin kuin Tsehovin sisarten, hänen tilanteensa on toivoton. Sonja ottaa osaa ”kadotettuun sukupolveen”, joka syntyy aika ajoin historian halkeamakohdissa. Siten – näin ainakin esityksen runsaiden kulttuuristen viittausten vuoksi voi sanoa – tämä tarina on ajaton.

Sonja ja Raskolnikov voisivat yhtä hyvin elää skandinaavisessa lähiössä tai Brysselin keskustassa, siinä missä myös 1800-luvun Venäjällä. Tämä kaikki voi tapahtua heille kaikkialla missä ihmiset unelmoivat paremmasta elämästä ja jotka tästä kaipuusta (tai selviytymisvaistollaan) valitsevat esimerkiksi rikoksen tai prostituution polun. Aivan kuten Euroopassa juuri tänään…

Rikos ja rangaistus Pohjolan pääkaupungissa

148406023429727

Tribuna 2015 | Andrei Galitsky, Michael Sadchikov | Pietari, Venäjä

”On kuin esityksen tekijät olisivat inspiroituneet Nemirovich-Danchenkon huomiosta: kaksi näyttelijää ottavat paikkansa matolla – siinä teatteri. Esityksessä on myös moniäänisyyttä: jos muistamme kirjallisuuskriitikko Mikhail Bakhtinin määritelmän moniäänisyydestä Dostojevskin romaaneissa, niin Fjodor Mikhailovitsh saa täyttymyksensä.”

”Fjodor Mikhailovitsh ei milloinkaan poista sankareiltaan vastuuta teoistaan. Kuinka kevyt ja syvä voi jokaisen ihmisen elämä olla heijastuu seinälle käännetyssä tekstityksessä, eikä ole väliä millä kielellä esitys puhutaan, sillä teatterin kieli on universaali.”

148406074663391

Pietarin virallinen teatterilehti 2015 | Jana Postovalova | Pietari, Venäjä

”Kertomus rakkaudesta ja kuolemasta on ikuinen.”

VALOVOIMAISEN NUOREN NÄYTTELIJÄN HERKKYYS SATUTTAA

logo-kainari.png

Kainuun Sanomat 2014 | Sinikka Viirret | Kajaani

Kuvaaja : Aki Loponen, Loma Graphics Oy

– Kiitos, että tulitte, näyttelijä sanoo lopuksi. Hän hymyilee ja katsoo silmiin. Esityksen alussa hän on antanut luvan poistua kesken, jos siltä tuntuu. Hän sanoo, ettei se ole rikos eikä rangaistus.

Tietenkään kukaan ei lähde. Ei voi eikä halua. Liisa Sofia Pöntisen tulkinta Kristian Smedsin monologinäytelmästä Sad Songs from the Heart of Europe on kuin hypnotisoinut täyden salin, joka seuraa henkeään pidätellen tuttua ja silti uudeksi kirjoitettua Fjodor Dostojevskin tarinaa.

Pöntinen on lahjakas, ilmaisu- ja valovoimainen näyttelijä, jonka herkkyys suorastaan satuttaa. Jos hänen esitystapaansa haluaa kuvata yhdellä ainoalla sanalla, se sana on sielukas. Ellei tietäisi, että Smeds kirjoitti tekstin toiselle näyttelijälle, liettualaiselle Aldona Bendoriutelle, sen uskoisi syntyneen Pöntistä varten. Jari Juutisen ohjaus antaa tilaa pitelemättömälle näyttelijäntyölle. Esitys on fyysisesti vahva, energinen, eikä se silti karta hartautta. Sävyjen skaala on laaja.

Sad Songs from the Heart of Europe kertoo rakkaudesta ja vihasta, syyllisyydestä ja sovituksesta. Se on kertomus ihmisarvosta nykypäivän Euroopassa. Näkökulma on kääntynyt murhaaja Raskolnikovista prostituoiduksi ajautuneeseen Sonjaan, jonka hahmossa yhdistyvät enkeli ja huora.

Lavalla ovat läsnä paha ja pyhä. Esityksessä toteutuu teatterin ihme. Se välittyy hetkessä, tilassa, ihmisten välillä kulkevina viesteinä. Pöntinen näyttelee Sonjaa, hänen juoppoa isäänsä – maailmansotien veteraaniksi kirjoitettua – mutta myös raivokasta äitipuolta, omaan vihaansa rakastunutta Raskolnikovia ja tämän loisena näkemää koronkiskurieukkoa. Monologi muuntuu dialogiksi. Ryypiskelevänä Semjonina hän pyytää näyttämölle kolme miestä katsomosta, jotka liittyvät seuraan juomaan Sonjan viimeisiä rahoja.

Hyvin ei käy elämässä kolmelle sisarellekaan, leikkiville lapsille, jotka Smeds on liittänyt osaksi tarinaa. Irinan, Olgan ja Mashan vievät viina, liima ja pillerit.

Lavalla kohtaavat katu, kapakka ja Sonjan köyhä koti. Esineet kantavat merkityksiä kauniissa ja kauheassa tarinassa, jonka kohtaukset on kirjoitettu kuin lauluiksi.

Esityksen teemana soi raastavasti Nature Boy.

SAATANALLISIA SÄKEITÄ EUROOPAN SYDÄMESTÄ

kielipuolen-paivakirja

Kielipuolen päiväkirja 2013 | Matti Saarela | Lappeenranta

Liisa Sofia Pöntinen esittää vaativan monologinäytelmän sydänalaa kouraisevalla intensiteetillä.

Pöntisen läsnäolo näyttämöllä saavuttaa asteen, jossa on mukana jo aimo annos hurmosta. Pöntisen roolityössä kristallisoituu se, mitä Imatralla Neva-Saimaa – teatterifestivaaleilla vieraillut Andrei Moguchi tarkoitti sanoessaan, että tärkeintä on olla aito.

Jari Juutinen ohjaa nyt mestarin ottein. Esityksen rytmi on lähellä täydellistä. Kristian Smedsin kirjoittama Dostojevski-tulkinta Sad Songs from the Heart of Europe on niin painava puheenvuoro maailman menosta, että katsojalle on annettava aikaa sen omaksumiseen. Myös Riitta Ukkosen, Pöntisen ja Juutisen yhdessä tekemässä lavastuksessa näkyy Smedsin luoman teatterikäsityksen ydin. Teatteri ei taiteena kaipaa kimallusta ympärilleen tai koreita hepeniä.

Smeds ei varmasti tykkää, kun väitän että hän tekee myös poliittista teatteria. Yhtä varmaa on kuitenkin myös se, että jokainen Smedsin produktio on ollut myös vahva manifesti ekologisen elämäntavan puolesta. Ukkonen ja kumppanit tekevät kunniaa tälle traditiolle. Itse saatoin jälleen myös aistia vahvasti Smedsin teatterikäsityksen orgaanisuuden. Tai kun orgaanisuus on taiteesta puhuttaessa kovin epämääräinen käsite, olisiko parempi puhua smedsiläisen teatterin evoluutiosta. Tutut esineet, rakenteet ja kohtaukset toistuvat ja ovat tunnistettavia, mutta ne saavat aina uusia merkityksiä.

Ensi-illassa yleisö nousi seisomaan osoittaessaan suosiotaan, eikä taputuksista meinannut tulla loppua. Olimme saaneet yhdessä kokea jotakin ainutlaatuista.

Sad Songs from the Heart of Europe on kuitenkin teksti, jossa todellisen maailman raadollisuus tulee esiin niin väkevänä, että se särkee lumouksen. Se kuvaa todellisuutta, jonka me pyrimme aktiivisesti kieltämään tai ainakin unohtamaan. Smeds laittaa jo monologin alussa esityksen Sonjan sanomaan, että myös kesken esityksen teatterin katsomosta voi lähteä pois. Ovi on auki myös siihen suuntaan. Repliikki on kuin savukeaskin kanteen painettu varoitus: tämä esitys tekee taatusti kipeää ja voi vahingoittaa pysyvästi katsojan mielenrauhaa.

Ei ole sattuma, että Smeds on tarttunut juuri Fjodor Dostojevskin ehkä kuuluisimpaan romaaniin Rikos ja rangaistus. Kuten tiedämme, Dostojevskin Raskolnikovin ja Sonjan tarina on kirjoitettu 1800-luvun Pietarissa. Smeds haastaa meidät katsojat kysymällä, onko mikään muuttunut 150 vuodessa. Ensimmäinen vastus esitettyyn kysymykseen on, ei mikään. Ei, ei vaikka siihen väliin mahtuu kaksi maailmansotaa ja maailmanhistorian tähän mennessä hirvittävimmät, teollisessa mittakaavassa, tieteellisin metodein toteutetut kansanmurhat. Vasta sen jälkeen tajuaa, että kaikki on muuttunut, ja vielä huonompaan suuntaan. Dostojevskin romaanissa Raskolnikov saa kokea lopulta armon myös maallisen oikeuden edessä. Smedsin Raskolnikov päätyy itsemurhaan. Mitään toivoa ei enää ole.

Smeds on monien muiden merkittävien taiteilijoiden tavoin humanisti. Elämä on ihme. Estetiikan kiellä tämän arvoituksen tutkiminen muuntuu kauneudeksi. Suurin kaikista on rakkaus, kuten Raamatussakin asia kauniisti ilmaistaan. Smeds on siis uransa alusta asti hoitanut virkaa ihmiskunnan unilukkarina. Sävyt ovat kuitenkin produktio produktiolta muuttuneet yhä tummemmiksi. Kajaanin kaupunginteatterin johtajana Smedsin ensimmäinen produktio oli Huutavan ääni korvessa. Siinä esityksessä Smeds toi ensimmäisen kerran esille myös suomalaisessa yhteiskunnassa sileän pinnan alla jylläävät vihan voimat. Smedsin 12 Karamazovissa ainakin katsoja laitettiin jo kirkkaasti selkä seinää vasten. Koko esityksen läpi kulkee vahvana juonteena väkivalta ja epäilys. Paitsi Jumalan olemassaoloa esityksessä epäillään myös taiteen mahdollisuuksia. Nämä kaksi suurta pyhää ovat myös Smedsin taiteessa vahvasti kytköksissä toisiinsa. Ainakin itse olen vakuuttunut tästä.

Sad Songs from the Heart of Europe –monologiesityksessä asia sanotaan suoraan. Silti Smeds jaksaa yhä patistella meitä ajattelemaan kaikkia niitä, jotka ovat syrjäytymässä elämästä maaseudulla ja varsinkin suurkaupunkien homehtuvissa lähiöissä.

Kreikassa, Espanjassa ja Italiassa nuorten aikuisten työttömyys on ylittänyt 50 prosentin rajan aikoja sitten. Romaniassa, Bulgariassa ja muissa köyhissä Euroopan maissa tilanne on vielä monin verroin surkeampi. Näissä maissa nuorilla ei ole mitään mahdollisuuksia edes opiskelun avulla yrittää pärjätä siinä pelissä, jota tulevaisuudeksi sanotaan. Puhumattakaan niistä sadoista miljoonista nuorista ihmisistä Afrikassa ja Aasiassa, jotka ovat valmiita riskeeraamaan henkensä saavuttaakseen edes jollakin tavalla ihmisarvoisen elämän. Tai niistä nuorista, jotka elävät orjuutta muistuttavissa oloissa, antaakseen edes perheilleen jonkinlaiset elämisen mahdollisuudet. Tällaisia Sonjan kaltaisia nuoria tyttöjä on satoja tuhansia, ellei miljoonia myös meidän keskuudessamme täällä periaatteessa vielä hyvin voivassa Euroopassa.

Monologissa Pöntinen heiluttaa yhdessä kohtauksessa Neuvostoliiton pienoislippua. Se kuvaa yhtä toistuvaa teemaa Smedsin näytelmissä. Mikä on rakkauden ja idealismin suhde, ja mihin tämä idealismi voi johtaa?

Väkivalta johtaa väistämättä umpikujaan. Mutta missä on toivo, jos myös rakkaus johtaa samanlaiseen umpikujaan? 

Smeds on aikaisemminkin tehnyt selväksi sen, mitä hän ajattelee juopoista. Sonjan virkaheitto ja rapajuoppo isä Marmeladov on helppo mieltää myös kulutusyhteiskunnan symboliksi. Maailman hikipajoissa, bordelleissa ja parempiosaisten piikoina luvuton määrä tyttöjä ja poikia palvelee tätä omia mielihalujaan itsekkäästi toteuttavaa hirmuhallitsijaa. Markkinoilla on juopon moraali.

Näytelmän alussa ja lopussa Pöntisen on pukeutunut hiukset ja osan kasvoistakin peittävään huiviin. Hänellä on päällään myös vartalon muodot peittävä kirkollista kasukkaa muistuttava takki.Viittaus lienee selvä. Yhä useampien ihmisten mielestä meidät voi pelastaa lopulliselta kurimukselta vain voimakkaisiin auktoriteetteihin perustuva kuriyhteiskunta. Esimerkiksi islamilainen fundamentalismi ei ole vain uskonnollista kiihkoilua, vaan sen pohjalla on myös vankkoja ja syvällisesti ajateltuja näkemyksiä todellisuuden luonteesta. Uskontoa ja politiikkaa ei voi 2010-luvullakaan erottaa toisistaan edes rautakangella. Kajaanin Huutavassa äänessä korvessa laulettiin työväenliikkeen Kansainvälistä kädet ojennettuina natsitervehdykseen.

Se näyttää edelleen hyvin ikävästi ajan kuvalta.

Katsojapalautteita

Minä, Faransis W.
kokoteatteri

KokoTeatteri 2016 | Helsinki

”Stereotypioita hajottava” ”Virtuoottinen”

 ”Huippunäyttelijät” ”Viisas käsikirjoitus ja toteutus”

”Silmiä avaavaa” ”Globaalia!” 

★★★★+ ”Jari Juutisen teksti on kovaa, kaunista, paikoin runollistakin. Samalla uskottavaa ja ajankohtaista.”

Sad Songs from the Heart of Europe
kokoteatteri

KokoTeatteri 2016 | Helsinki

”Yksi parhaista Dostojevski-tulkinnoista ikinä” ”Vahvaa!”

”Pakahduttava. Surullinen. Puhutteleva.” 

”Taianomainen” 

cropped-banner4

Pärnun kansainvälinen teatterifestivaali Monomaffia 2014 | Pärnu, Viro

”Kaikkein kaunein ja voimakkain oli Sad Songs from the Heart of Europe. Olin todella shokissa katsottuani tämän esityksen. Kaunis!”

148352193624565

Stage-festivaali 2013 | Helsinki

”Sanalla sanoen ihmeellinen!”

Ylös | Up

Press reviews, articles, interviews

UNAPOLOGETIC THEATER: THE SADSONGSKOMPLEX:FI

helsinkinow

Helsinki:now 2017 | Michele Lawrence | Helsinki, Finland

Kuvaaja : Aki Loponen, Loma Graphics Oy

Sad Songs from the Heart of Europe packs some complex topics, ranging from forced prostitution to murder. It follows Sonya (the main character), and her journey through a heavily burdened life of desolation and responsibility. This play was written by Finnish playwright Kristian Smeds and is directed by Jari Juutinen. All characters are acted by the amazing Liisa Sofia Pöntinen, who has convinced me that there is hope within incomprehensible hardships. I was lucky enough to grab a few words with Liisa, and here is what she had to say about life, the sadsongskomplex:fi and the stage:

HN: How did you meet Jari?

LS: I knew him as an exceptional dramatist and playwright, and as a leader of a theater that smelled like [true] art. Back then, Lappeenranta City Theater was one of the ”hot spots” of Finnish City Theaters, with a high artistic attitude. Juutinen chose very interesting pieces, such as Lars von Trier’s Dogville and contemporary versions of classics.

Straight from acting school I joined his brigade, and I’m happy how things turned out. I had a dream of doing a professional solo performance. Soon I was working with the play written by Kristian Smeds — Sad Songs from the Heart of Europe — that’s directed by Jari Juutinen. Shortly after that, Sad Songs received its first invitations to international festivals. Now in Helsinki, we’ve founded an independent theater company (sadsongskomplex:fi) to continue our interests more freely and artistically, while focusing internationally with artists in Helsinki and abroad.

HN: What draws you to theater and the art of live performance?

LS: The art itself. The mystique. Freedom. Metamorphoses. The demand of quality. Soul. Blood circulation.

HN: Favorite cities in the world?

LS: Prague, Paris, St. Petersbourg…just to mention a few. And Helsinki, of course. My mother studied fine arts in Ateneum in the 1980s, and my father worked as a carpenter in Helsinki, so it’s a very sentimental city for me.

HN: How has it been performing at Koko?

LS: We had a great farewell show there last month, but you’ve got to keep the wheel spinning. Sad Songs from the Heart of Europe will mainly be preformed abroad this year. In France, at Festival Avignon OFF, Sad Songs will be renamed as Les Murmures de Sonia – Crime et châtiment (Whispers of Sonya – Crime and Punishment), and it will run 24 times in July…in French.

HN: Can you talk a little bit about the sadsongskomplex:fi and your upcoming tour?

LS: We have some big news, but are unable to speak about it yet. But, in the autumn after Avignon, there will be a small tour with Sad Songs from the Heart of Europe in Russia and Eastern Europe. This short tour will be part of Finland’s 100-year jubileum.

The Komplex is sort of an artistic octopus that makes art in all directions simultaneously. We have long-lived theater performances in Tbilisi, Novgorod, Helsinki, and now Avignon… I think it’s very beautiful. It takes my mind to kind of a romantic and rough Shakespearean time when theater caravans were on the move.

I am proud to say that often suffocating topics are being addressed by the sadsongskomplex:fi, and they are powerful. If you love intimacy with live performance — perhaps even some audience participation — then keep a vigorous eye on the Komplex and their movement throughout Europe.

WOYZECK GOES REALITY TV

148596214184631

Theatre and Dance + Circus 2017 | Official Theatre Release | Katri Tanskanen | Helsinki, Finland

juutinen_mfw_img_2672”In the art work of Juutinen, known for plays with a strong social point of view, the humiliation of the underprivileged get new, freezing forms in today’s Finland.” 

”The son of a carpenter from the Finnish city of Espoo, played by Aleksi Holkko, gets driven into a racist quiz show that takes away both his freedom and identity. In the world of post-truth anyone can be labeled as a terrorist and be tortured.”  

”The themes of the play are simultaneously projected on the wall. The poetic text gives us various associations. The words about water carry many meanings – about mythical Finland, about immigrants drowning in the Mediterranean and about the tragic ending of Woyzeck.”

THE WHIP OF JARI JUUTINEN SWISHES AGAIN

148596342162121

Etelä-Suomen Sanomat 2016 | Ilkka Kuosmanen | Lahti, Finland 

”A Quiz from Hell”

I am Faransis W. (written and directed by Jari Juutinen), scans without mercy the wind of change in our country – the public conversation and its attitudes out of joint.”

EYES TO EYES – Novgorod Academic Drama Theatre offers a Finnish Uncle Vanya by Anton Chekhov

nov-ved

Novgorodskie Vedomosti 2016 | Ljudmila Danilkina | Veliky Novgorod, Russia

jarijuutinen

The famous Finnish director Jari Juutinen – a frequent guest in Russia. He co-operates with many theaters and festivals of the country. Three years ago, at the XVII International Festival of Chamber Performances based on the works of Dostoevsky in Staraya Russa, victory in the nomination of Best Actress went to actress Liisa Sofia Pöntinen of the play Sad Songs from the Heart of Europe, directed by Jari Juutinen.

Sad Songs from the Heart of Europe is based on the novel Crime and Punishment. We have toured in Russian theaters, in Georgia, in Estonia, in Lithuania, in Belgium… And everywhere it is well received by the audience, the director begins.

Dostoevsky, Chekhov. You, the European director, refer to the Russian classical literature. Why?

-Your culture is boundless and deep. I do not in any way deny the existence of the famous writers and playwrights from other countries. But if, say, we compare Shakespeare and Tolstoy, the Englishman increasingly raised questions of power in his plays, and Leo looked into the eyes of a human being, and showed all the historical events through the prism of everyday life. And many other Russian authors also refer to a person in their works. Political games are one thing but the themes of love, honour, duty, finding your way have no periodic limitations.

-Of all the plays of Chekhov’s Uncle Vanya is the most popular in Russian theaters. But are you not afraid of competition about staging?

-Yes, this performance is often staged in Russia. But in the repertoire of the Novgorod Academic Theatre it was not. And then, Uncle Vanya is kind of a Finnish play (laughs). At the end of the XIX century, when Chekhov wrote these scenes of rural life, Finland was part of the Russian Empire, and in the text my country is mentioned twice. But seriously, when I undertook to study the drama of Anton Pavlovich, I noticed he had in fact only five finished pieces, and I was impressed by his skill to notice the vivid details describing the people. And at the same time I wondered why he calls his plays comedies? Yes, they have the irony, sarcasm, funny moments, but they pose serious problems over which the audience is invited to reflect. At first glance it may seem that Uncle Vanya is about moments of life of people that are leading a rather idle life. The main character, Ivan Petrovich Voinitsky – a midlife crisis. He has not achieved in life what he wanted; money, love. He torments himself and is tormented by others who have similar problems. But if you read between the lines, here we are talking about the formation of the personality, about the ability to love and forgive, health of human and the planet… The play was completed in 1896 by Chekhov. But even today, the topics are relevant.

-Today, 27 April, the premiere of Uncle Vanya at the stage of the Novgorod Drama Theatre. Thoughts?

-I admit, when I began staging, there were certain concerns about various Finnish and Russian cultural traditions, I was thinking about how to explain my thoughts to the Russian actors. But they are great! All are very involved in the play: Ljubov Zhinkina, Viktor Kormalev, Kristina Zerebor, Marija Medvedeva, Yuri Kovalev, Petr Martynenko, Valery Biryukov, Elena Lukyanenko – in a beautiful creative and physical fit.

-You do Uncle Vanya on a small stage. Are the scenes directly transferred to this stage?

-Yes! I do not support high volume sets and lush costumes. For me it is important that the audience is filled with questions that the playwright raises. That is why we will play on a small area: to communicate – and the actors look the audience in the eye.

– You’re talking about cultural differences between our countries. What is the theatrical world like in Finland?

-We have a lot of theaters, even in small towns have companies. As for the public, the Finns are strongly influenced by Hollywood and its entertainment products. The people demand comedies, musicals, sentimental stories. At home, I put a lot of trust in plays by contemporary playwrights. Unfortunately, more and more authors write about their own lives, their personal experiences, apparently believing that their experience may be an interest to many. On the other hand, there is another bunch of artists who follow the political processes in Finland. But I confess: my present position in the theater community in Finland – good, because I got a five-year state artist grant for staging plays at any period of time and in different countries. It is a huge scope for creativity.

-Is there still a Russian play in your future portfolio?

-Yes. I plan to put on stage Three Sisters. Chekhov again… And coming back to the question about the differences between cultural traditions, my plan is to put the heroines as if in a golden cage. Their life exhausts them, they would be happy to get out, but… I think, this Russian classic will definitely be clear to the European public.

COMPLETE CONVERGENCE

148397118610917

Luxemburger Wort 2016 | Stéphane Gilbart | Luxembourg

SadSongs7 – Versio 2

Jari Juutinen brilliantly operates time and space that Kristian Smeds offers him”

”This production was recently seen at the International Selection of Bozar in Brussels and became a huge success – which will be continued.”

 

CRUEL EUROPE

148352208417477-2

International Selection 2016 | Julie Rodyens | BOZAR – Center for Fine Arts, Théâtre National de la Communauté Française, KVS | Brussels, Belgium

Kuvaaja : Aki Loponen, Loma Graphics Oy

Theatre is an art form that is based on collaboration. When all parts reach a level of excellence, we get real pearls. Sad Songs from the Heart of Europe is a really exceptional production. Kristian Smeds, l’enfant terrible of the Finnish theatre, has written this adaptation of the Dostoevsky classic Crime and Punishment (1866). Through its references to Europe today, the director Jari Juutinen gives the text a special social dimension. The young actress Liisa Sofia Pöntinen combines all the roles and offers us a breathtaking presentation.

Irony is no stranger to Kristian Smeds. Let’s take for example the title of this famous theatre play Sad Songs from the Heart of Europe. At many levels, this play gives a voice to the marginalised part of the society. Coming from a Nordic country, the author zooms to the margins. ”A prostitute and a murderer”: thus Smeds sums up his hard-hitting style with which he became known. The author created his own version of the novel Crime and Punishment by Dostoevsky. He first of all tells the story of Raskolnikov, a marginal student gnawed by his contradictory thoughts after the murder of a pawnbroker, and this all is told from the point of view of the woman he is in love with: Sonya. Furthermore, Smeds wrote the play in the form of a monologue entrusting to an actress who would perform all the characters. ”I grew up in a feminist paradise that’s called Finland. There you learn, whether you want or not, to consider the world from a perspective of women. We have seen enough crybaby characters of Raskolnikov. I fully agree with Lars Von Trier who says that there is nothing interesting about men”, states Smeds to explain his surprising choice. Another important element is him having structured the narrative sequences in twelve scenes and ”songs”. This form gives a certain freedom in writing, highlighting certain emotions and melancholy. Besides the sociopolitical references to Europe today, Smeds is of course searching to present the humanity of the characters and their quest for love. This aspect gives the whole meaning to the title of the play. The beating heart of Europe, in its true sense, is it not the European citizens – but the people like Sonya and Raskolnikov – who are trying to build their lives in the given sociopoliticial system?

The beating heart of this performance: the fragile Liisa Pöntinen. She is only the second actress who has performed the Smeds’ play, and the first one who has done it in Finnish. Smeds directed the play originally in the year 2006 in collaboration with a Lithuanian actress Aldona Bendoriute – in Lithuanian. The representations of this play are rare because of its difficulty. Director Jari Juutinen recalls this play having been in his drawer for years until he met an actress who was capable to perform it. The constantly changing roles give a notable challenge. Father, step-mother, Raskolnikov, etc.: the way that Pöntinen gives life to these different characters at the level of her small facial expressions and her gestures is impressing. The props and the costume changes contribute this. During one of the most significant scenes, the actress takes a position behind a microphone, in the middle of the stage, dressed up in rock clothing, grabs an electric guitar and confesses, as Raskolnikov, his crime and sings with a rough voice. A picture that reflects the most convincing rock attitude at its purest. The performance has requested Pöntinen several truly intensive repetitions along the road. However, Pöntinen performs the text with a freshness, as if she’s doing it for the first time. The actress full of commitment is extremely sensitive to get affected by the audience and by each theatre space she is acting at. The question is now only how the audience in Brussels – lively, in one way, in the ”Heart of Europe” – influence the performance.

If Pöntinen understands and gives life to the idea of theatre, which fundamentally is an art form of presence, Juutinen shows sensitively, through his choices as a director, the wider cultural and historical resonance of the play. For example, we can observe the scene of rock mentioned. It is maybe stunning to look at Raskolnikov who’s shown as a contemporary rocker. It is important to see the link between the life philosophy of these two characters. The attitude of ”Sex, drugs and rock’n’roll” of a rockstar living on the razor’s edge embodies the ideas with which the Russian student flirts: that life belongs to the strongest, that some people place themselves above the law and through that are granted immunity. Thus Juutinen creates a link between the 19th century of Dostoevsky and the 20th and 21th centuries of ours. He creates it also by including some clever wordplay and visual details into the performance.

Specialists also discover here and there references to the Russian culture. The children of Sonya’s stepmother are named as Olga, Masha and Irina; it is not a coincidence: this refers to another classic, Checkhov’s Three sisters. The father lives in our time: he has battled in Vietnam, in Afghanistan and in the (fictional) third world war. The alcoholism of the father is characteristic to the disappointed generation that, after battling for their ideas, return into the world that is a stranger to them and in which they feel themselves outsiders. The depression of the father is forwarded into the next generation – there, Sonya is a child that gets to pay the damage. She is forced to be a prostitute to offer support to the poorness of her family. Unlike the sister’s of Checkhov, her situation is hopeless. Sonya takes part to ”the lost generation” that gets born occasionally from the cracks of history. Thus – or at least that’s the thought that rises by the many cultural references – this tale is timeless.

Sonya and Raskolnikov might as well live in a Scandinavian suburbs or in the center of Brussels, as well in the 19th century Russia. This can happen to them wherever people are dreaming of a better life and who, by this aspiration (or a survival instinct) choose, for example, to take the path of crime or prostitution. As today in Europe…

CRIME AND PUNISHMENT BROUGHT TO THE NORTHERN CAPITAL

148406023429727

Tribuna 2015 | Andrei Galitsky, Michael Sadchikov | St. Petersburg, Russia

”The creators of the performance are as if inspired by a remark of Nemirovich-Danchenko about the fact that “two actors placed on a mat – that’s the theater.” But there is also a sense of polyphony. If we recall the definition of the literary critic Mikhail Bakhtin about the polyphony in the Dostoevsky’s novels, then Fyodor Mikhailovich gets his fulfillment.”

”Fyodor Mikhailovich never removes the responsibility from his heroes for their actions. How light and deep can be the life of every man is displayed on the screen by the translated subtitle text, and it does not matter in which language the performance is spoken, because the language of theater is universal.”

148406074663391

Saint Petersburg Official Theatre Release 2015 | Jana Postovalova | Saint Petersburg, Russia

”The story of love and death is eternal.”

THE SENSITIVITY OF THIS BRILLIANT ACTRESS IS TOUCHING

logo-kainari.png

Kainuun Sanomat 2014 | Sinikka Viirret | Kajaani, Finland

Kuvaaja : Aki Loponen, Loma Graphics Oy

“Thank you for coming”, the actress says in the very end. She smiles and looks straight into our eyes. In the beginning she has given a permit to leave during the performance. She says leaving is no crime, nor punishment.

No-one leaves, of course not, cannot and don’t want to. Liisa Sofia Pöntinen’s interpretation of the monologue Sad Songs from the Heart of Europe written by Kristian Smeds seems to have hypnotized the full auditorium. The audience hold their breath while following this familiar but rewritten story of Fedor Dostoevsky.

Pöntinen is a talented, expressive, shining actress, whose sensitivity is almost hurting. If her way of performing should be expressed in one word, the word would be ”soulful”. If one didn’t know that the play is originally written for another actress, Lithuanian Aldona Bendoriute, one would think it was born for Pöntinen.

Jari Juutinen’s staging gives room to Pöntinen’s wild acting. The performance is physically strong, energetic but doesn’t avoid devotion. The scale of tints is wide.

Sad Songs from the heart of Europe speaks about love and hate, guilt and mercy. It is a story of human dignity in Europe today. The point of view is turned away from Raskolnikov, the murderer, to Sonya who is driven into prostitution. The character combines an angel and a whore.

Both sacred and evil are present on stage.

The performance brings to life the wonder of theatre. It crosses over in time, space and messages traveling between human beings. Pöntinen plays Sonya, as well as her drinking father –written as a veteran of world wars- but also the furious step-mother, Raskolnikov who has fallen in love with his own hatred, and the old pawnbroker. The monologue is transformed into a dialogue. As the drinker Semyon she asks three men from the audience on to stage to join his company to drink on Sonya’s last money.

Life doesn’t treat well even the three sisters that are attached to the story. Booze, glue and pills take Irina, Olga and Masha away.

The street, the bar and Sonya’s poor home meet on the stage. The props carry a special significance in this beautiful and horrible story in which the scenes are called ”songs”.

The theme song of the performance is a haunting version of Nature Boy.

SATANIC VERSES FROM THE HEART OF EUROPE

kielipuolen-paivakirja

Kielipuolen päiväkirja 2013 | Matti Saarela | Lappeenranta, Finland

Liisa Sofia Pöntinen plays the challenging monologue with an intensity that grasps your heart. The presence of Pöntinen reaches a degree that carries a great deal of ecstasy.”

Jari Juutinen directs now as a master. The rhythm of the performance is near to perfect.”

AUDIENCE REVIEWS

I am Faransis W.

kokoteatteri

KokoTeatteri 2016 | Helsinki, Finland

”Breaking stereotypes” ”A virtuosic performance”

 ”Great cast” ”Wisely written”

”An eye-opening experience” ”Global!” 

★★★★+ ”The topical play written by Jari Juutinen is harsh, beautiful, even poetic. ”

Sad Songs from the Heart of Europe

kokoteatteri

KokoTeatteri 2016 | Helsinki, Finland

”One of the best interpretations of Dostoevsky” ”Strong!”

”Stunning. Sad. Impressive.” 

”Magical” 

cropped-banner4

Pärnu International Theatre Festival Monomaffia 2014 | Pärnu, Estonia

”The most beautiful and powerful was Sad Songs from the Heart of Europe. I was really shocked after watching this performance. Beautiful!”

148352193624565

Stage – Helsinki Theatre Festival 2013 | Helsinki, Finland

”It was literally amazing!”

Ylös | Up

Revues de presse, articles, interviews

EN TOUTE CONVERGENCE

148397118610917

Luxemburger Wort 2016 | Stéphane Gilbart | Luxembourg

« Quand on jette une pierre au milieu d’un lac, il est fascinant de voir comment se multiplient des ondes transversales jusqu’à l’infini de ses rives. Telle est la méthode Smeds. De plus, c’est au sein de chaque spectateur, en lien avec ce qu’il est, avec ce qu’il ressent, que se propagent ces échos, identiques et différents donc. »

« [Jari Juutinen] a magnifiquement occupé le temps et l’espace que lui a offerts Kristian Smeds. »

« Une superbe occasion de découvrir un autre univers théâtral. »

kritiikki Luxembourg FRA.jpeg

CRUELLE EUROPE

148352208417477-2

Sélection Internationale 2016 | Julie Rodyens | BOZAR – Palais des Beaux-Arts, Théâtre National de la Communauté Française, KVS | Bruxelles, Belgique

Kuvaaja : Aki Loponen, Loma Graphics Oy

”Lorsque toutes les parties concernées atteignent un niveau d’excellence, on obtient de véritables perles. Le cœur battant de cette représentation: c’est la frêle Liisa Sofia Pöntinen. Jari Juutinen se montre, à travers ses choix de metteur en scène, sensible à une résonance culturelle et historique plus large de la pièce.”

”Sonia et Raskolnikov pourraient tout aussi bien vivre dans une banlieue scandinave ou dans le centre de Bruxelles, tout comme dans la Russie du XIXème siècle. Ce qui leur arrive peut avoir lieu partout où des personnes rêvent d’une vie meilleure et qui, animées par cette aspiration (ou par l’instinct de survie), choisissent, par exemple, d’emprunter le chemin du crime ou de la prostitution. Tout comme dans l’Europe d’aujourd’hui…”

Crime et Châtiment dans la capitale du Nord

148406023429727

Tribuna 2015 | Andrei Galitsky, Michael Sadchikov | Saint-Péterbourg, Russie

”Les créateurs de ce spectacle sont peut-être inspirés par une remarque de Nemirovich-Dantchenko: Deux acteurs placés sur un tapis – voilà le théâtre. Il y a un tapis et une actrice, mais aussi un sens de la polyphonie. Si nous nous rappelons la définition de la critique littéraire Mikhail Bakhtine de la polyphonie dans les romans de Dostoïevski, l’esprit de Fiodor Mikhaïlovitch est complètement atteint.”

148406074663391

Magazine de théâtre officiel de Saint-Petersbourg 2015 | Jana Postovalova | Saint-Pétersbourg, Russie

”L’histoire de l’amour et de la mort est éternelle”

LA SENSIBILITÉ DE CETTE BRILLANTE INTERPRÈTE EST TOUCHANTE

logo-kainari.png

Kainuun Sanomat 2014 | Sinikka Viirret | Kajaani, Finlande

« L’interprétation de Liisa Sofia Pöntinen du monologue écrit par Kristian Smeds semble avoir hypnotisée la salle. »

« Le sacré et le mal sont présents sur scène. Le spectacle fait naître la merveille du théâtre. Il traverse le temps et l’espace. Les messages circulent entre les êtres humains. »

VERSETS SATANIQUES DU CŒUR DE L’EUROPE

kielipuolen-paivakirja

Kielipuolen päiväkirja 2013 | Matti Saarela | Lappeenranta, Finlande

Jari Juutinen – un maître de la mise en scène. »

L’AVIS DU PUBLIC

Sad Songs from the Heart of Europe | Les Murmures de Sonia

kokoteatteri

KokoTeatteri 2016 | Helsinki, Finlande

”Une des meilleures interprétations de Dostoïevski”  

”Étonnant. Triste. Formidable.”   ”Fort!”

”Magique” 

cropped-banner4

Festival International de Théâtre de Pärnu Monomaffia 2014 | Pärnu, Estonie

”Très beau, très étonnant, très fort!”

148352193624565

Festival International de Théâtre d’Helsinki STAGE 2013 | Helsinki, Finlande

”Exceptionnel!”

Ylös | Up

Обзоры прессы, статьи, интервью

Глаза в глаза – Новгородский драмтеатр предлагает финскую концепцию «Дяди Вани» Антона Чехова

nov-ved

Новгордоские Ведомости 2016 | Людмила Данилкина | Великий Новгород, Россия

jarijuutinen

Известный финский постановщик Яри Ютинен — частый гость в России. Он сотрудничает со многими театрами нашей страны, на фестивалях показывает свои спектакли. Так, три года назад на XVII Международном форуме камерных спектаклей по произведениям Достоевского в Старой Руссе победа в номинации «Лучшая женская роль» досталась актрисе Лизе Софии Пёнтинен из Городского театра Лаппенранты за игру в спектакле Яри Ютинена «Грустные песни из сердца Европы»…

— «Грустные песни из сердца Европы» — это фрагменты «Преступления и наказания». Потом мы постановку показали еще в нескольких российских театрах, в Грузии, Эстонии, Литве, Бельгии. И везде зрители хорошо ее принимали, — начинает разговор режиссер.

— Достоевский, Чехов. Вы, европейский режиссер, обращаетесь к русской классической литературе. Почему?

— Ваша культура безгранична и глубока. Я ни в коем случае не отрицаю известных писателей и драматургов других стран. Но если, скажем, сравнивать Шекспира и Толстого, то англичанин в своих пьесах в большей степени поднимал вопросы власти, государства, а Лев Николаевич внутрь человека смотрел и все исторические события через призму обычной жизни показывал. И многие другие русские авторы тоже к личности обращаются в своих произведениях. Политические игры проходят, и о них забывают, а темы любви, чести, долга, поиска своего пути не имеют срока давности.

— Из всех чеховских пьес «Дядя Ваня» — наиболее востребованная российскими театрами. Но вы не побоялись конкуренции и взялись за постановку?

— Да, в России часто ставят этот спектакль. Но в репертуаре Новгородского академического театра его еще не было. И потом, «Дядя Ваня» — самая финская пьеса (смеется). В конце XIX столетия, когда Чехов писал эти сцены из деревенской жизни, Финляндия входила в состав Российской империи, и в тексте моя страна упоминается два раза. Ну а если серьезно, когда я взялся изучать драматургию Антона Павловича, а у него ведь всего пять законченных пьес, был поражен его мастерством подмечать детали, ярко характеризующие людей. И одновременно задался вопросом: почему он свои пьесы относил к комедиям? Да, в них есть ирония, сарказм, смешные моменты, но они ставят серьезные проблемы, над которыми зрителям предлагается поразмышлять.

На первый взгляд может показаться, что «Дядя Ваня» — это выхваченные моменты бытия людей, ведущих довольно праздный образ жизни. У главного героя, Ивана Петровича Войницкого, — кризис среднего возраста. Он не достиг в жизни чего хотел; нуждается в средствах, к тому же влюблен, а Она не отвечает взаимностью. Он терзается сам и терзает окружающих, у которых тоже похожие проблемы. Но если читать между строк, тут вам и разговор о становлении личности, об умении любить и прощать, о здоровье своем и планеты… Пьеса была закончена Чеховым в 1896 году. Но и сегодня темы, затронутые им тогда, актуальны.

— Сегодня, 27 апреля, состоится премьера «Дяди Вани» на сцене новгородского драмтеатра. Спектакль поставлен по вашей концепции. Что это значит?

— Это распространенная практика, когда режиссер не находится постоянно с труппой в репетиционный период, а приезжает периодически, но при этом подробно расписывает для актеров и театральных цехов сценографию, текст, поддерживает связь, давая рекомендации и корректируя процесс. Я доверился профессионализму специалистов новгородского театра. И доволен их работой.

Признаюсь, когда задумывал постановку, были некие опасения по поводу различных в Финляндии и России культурных традиций, думал, как объяснить русским актерам, что я хочу получить на выходе. Но они молодцы! Все занятые в спектакле: Вячеслав Кормильцев, Кристина Жеребор, Мария Медведева, Любовь Жинкина, Юрий Ковалев, Петр Мартыненко, Валерий Бирюков, Елена Лукьяненко — в прекрасной творческой и физической форме.

— Вы делаете «Дядю Ваню» для малой площадки. Зрительные ряды будут прямо на сцену театра перенесены?

— Да! Я не сторонник объемных декораций и пышных костюмов. Для меня важно, чтобы зритель проникся вопросами, которые поднимают драматурги. Именно поэтому играть будем на малой площадке, чтобы общение актеров и пришедших на спектакль людей было глаза в глаза.

— Вы говорите о культурных различиях наших стран. А каков театральный мир Финляндии?

— У нас много театров, даже в небольших городах есть труппы. Что касается публики, на финнов сильное влияние оказывает Голливуд с его развлекательным продуктом. И потому народ требует комедий, мюзиклов, душещипательных историй.

У себя на родине я ставлю довольно много пьес современных драматургов. К сожалению, все больше и больше авторы пишут про свою жизнь, свои личные переживания, видимо, полагая, что их опыт может быть интересен многим. Меня такие тексты мало привлекают. Но есть и другая когорта творцов, которые следят за политическими процессами в Финляндии и стараются сделать себе имя по горячим следам скандалов.

Признаюсь: мое нынешнее положение в театральном сообществе Финляндии — удачное, поскольку я получил пятилетний государственный грант на постановки пьес драматургов любого периода времени и разных стран, которых выберу сам. Так что простор для творчества огромный.

— А есть ли в вашем репертуарном портфеле еще русские пьесы?

— Да. Планирую поставить «Три сестры». Опять Чехов… И возвращаясь к вопросу о различии культурных традиций, скажу, что героинь помещу как бы в золотую клетку. Такая жизнь их изнуряет, они бы и рады вырваться, но… Полагаю, такая подача русского классика однозначно будет понятна европейской публике.

 Преступление и наказание в Северную столицу

148406023429727

Трибуна 2015 | Андрей Галицкий, Михаил Садчиков | Санкт-Петербург, Россия

”Создатели спектакля будто вдохновились замечанием Немировича-Данченко насчет того, что “два актера развернут коврик – вот и театр”. А тут коврик и одна актриса. Но возникает ощущение полифонии, то есть многоголосия. Если вспомнить определение литературоведа Михаила Бахтина о полифонии романов Достоевского, то перекличка с Федором Михайловичем получается полная…

Федор Михайлович никогда не снимает с героев ответственности за свои поступки. “Какой легкой и глубокой может быть жизнь каждого человека” – высвечивается на экране переводной текст субтитров, и уже не важно, на каком языке идет спектакль, ибо язык театра универсален.”

148406074663391

Петербургский театральный журнал 2015 | Яна Постовалова | Санкт-Петербург, Россия

”И петля становится туже, и история возвращается на круги своя, и рассказ о любви и смерти входит в Вечность.”

Ylös | Up

Advertisements